Maaseudun Tulevaisuus 2008

Hankintahakkaajan kuitupuuta ovat viime kuukausina kaivanneet markkinoille niin metsäpäälliköt, ostoesimiehet ja metsänomistajien organisaatiot. Hankintakuidulla halutaan korvata vähentynyttä ja kallistunutta tuontipuuta. Metsänomistajan työn merkitys ja sen tukeminen noteerattiin myös hallitukselle väliraportin jättäneessä Esko Ahon johtamassa työryhmässä, joka esitti pikaisia toimia puun tarjonnan lisäämiseksi.

Moottorisahojen äänet vaimentuneet

Parina viime vuonna hankintakorjuu on vähentynyt noin 7 miljoonaan kuution tasolle. Vuonna 2002 hankintapuuta tuli markkinoille vielä 10 miljoonaa kuutiota. Silloin metsänomistajat hakkasivat itse puolet hankintapuusta.

Viime vuosien kolmen miljoonan kuution pudotus on todennäköisesti kohdistunut ”rukkaslinjan” omatoimiseen hakkuuseen.  Metsänhoitoyhdistysten korjuupalvelu ja muu koneellinen yrittäjä-linjan hankintapuun korjuu ovat säilyttäneet asemansa – jopa kasvaneet hieman.

Rakennemuutos jyrää omatoimisuuden

Metsänomistajien hakkuiden vähenemiselle on selkeät syyt: raha sekä maatalouden ja metsänomistajakunnan rakennemuutokset. Hankintahakkuita ovat perinteisesti tehneet eniten maatalousyrittäjät. Maatilojen määrä EU-Suomessa on pudonnut huimasti. Samalla tuotannon kasvattaminen ja erikoistuminen vaativat viljelijöiltä yhä enemmän ympärivuotista työntekoa. Aikaa ei tällöin liikene entiseen malliin metsätöihin.

Metsänomistajien yleisen ikääntymisen myötä myös omatoimisesta hakkuustakin on tulossa veteraanilaji. Hankintahakkaajien keski-ikä oli vuonna 1995 49 vuotta ja vuonna 2002 jo 54 vuotta. Positiivinen tulkinta asiasta on se, että osalla eläkeläismetsänomistajista kunto on rautaa.

Hankintalisällä ei valtaosalla tiloista kannata investoida kuljetuskalustoon saati sitten hakkuulaitteisiin. Tosin metsäkuljetukseen on hankittu välineitä viime vuosinakin, joten kapasiteettia sinänsä riittää. Ilman omaa kalustoa monet tilat eivät saa poltto- ja muuta kotitarvepuuta pois metsästä ja kuljetuskalustoa tarvitaan muissakin töissä.

Keskimääräinen hankinta- ja kantohintojen ero (ns. hankintalisä) aleni pitkän ajan 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Myöskään teollisuuden asenne hankintapuuhun ei ollut positiivisimmallaan suurten veroleimikoiden tulviessa markkinoille. Lisäksi metsänomistajat eivät ole juurikaan saaneet tarjouksia leimikoista sekä pysty- että hankintakauppana. Kannattavuuslaskelmia on hankala tehdä ilman laskentaperusteita.

Uutta nostetta ja lisähintaa

Hankintapuulle on parin viime vuoden aikana näkynyt vihertävää valoa. Hyvän kysynnän myötä mänty- ja koivukuitupuu ovat nousseet kaikkien aikojen ”hankintalisäpiikkiin” – toki vain nimellishintoina. Viime vuosina hankintapuusta on ollut kuitupuuta hieman yli 70 prosenttia.

Ensiharvennusten hankintalisä on noussut mänty- ja koivukuitupuulla paikoittain jo yli 20 euroon kuutiolta. Vuoden alkupuolella mänty- ja koivukuitupuun hankintahinta oli kokonaisuudessaan noin 35 euroa kuutiolta ja kuusikuidun 2-3 euroa enemmän.

Perinteisen ”isännän linjan” hankintamäärien kasvattaminen on enemmän kuin haasteellista. Omatoimisuuden veteraaneilla pöllit nousevat entistä verkkaisemmin. Muualla asuville nuoremmille kaupunkilaisille on jo riittävän haasteellista opetella raivaussahan käyttöä. Sekin on hyvin tarpeellista ja kannustettavaa, sillä harvennusten ennakkoraivaus on ensiarvoisen tärkeää. Ryteikössä – jos sen saa pystykaupalla myytyä – kantohinta jää alhaiseksi verottomanakin ja korjuujälki kärsii.

Paras houkutin hankintakaupan elvyttämiselle on raha – tuli se sitten lisähintana tai verovapauden laajentamisena. Korkeampaa hankintalisää voidaan myös tavoitella sovittamalla hankintapuu paremmin yritysten puuvirtojen ohjailuun. Käytännössä tämä merkitsee hankintapuun luovuttamista mieluiten kesällä tai syksyllä muttei ainakaan juuri keväisen kelirikon kynnyksellä.

Kahtena peräkkäisenä talvena monien tehtaiden puunsaanti on elänyt kädestä suuhun puunkorjuun kärsiessä lauhoista talvista. Hankintahakkaajien kevyt kalusto on harkintakelpoinen kuljetusreservi turvemaille ja muille heikosti kantaville talviharvennuksille sekä ylispuukohteille. Lisäksi traktorikalustolla pystytään tuomaan puuta kelirikkoaikanakin paremman tien varteen tai terminaaleihin.

Hankintapuu ja maaseutuyrittäjyys

Jatkossa yrittäjät korjaavat suurimman osan hankintapuusta, päärooli on etenkin metsänhoitoyhdistysten korjuupalveluilla. Kotimaisen puunkäytön kasvutavoitteet mahdollistavat myös muuta kausi- tai ”mikro”-yrittäjyyttä. Suurehkon metsäpinta-alan omistavat yrittäjät korjaavat konevoimin omissa ja naapureiden metsissä yhä enemmän hankintapuuta.

Veroporkkanoilla voitaisiin tukea myös moottorisahalla naapurin metsässä urakoivaa tehoisäntää. Ahon työryhmä esittää ensiharvennusten puuta verovapaaksi viiden vuoden määräajaksi. Nykyisen 125 kuution vuotuisen hankintatyön verovapauden voisi tuplata samaksi ajaksi ja verovapaa korjuutyö ulottuisi oman tilan lisäksi muuallekin yhteensä 250 kuutioon vuodessa. Näin aktiivinen hankintahakkaaja saisi puskaradio-markkinoinnilla hoidon piiriin lähiseutunsa tai sukunsa harvennusrästejä.

Hankintahakkuiden tulevaisuudella on vaikutusta myös metsänhoitotavoitteiden toteuttamisessa. Hankintahakkaajat tekevät metsissään ahkerasti metsänhoitotöitä eikä tätä resurssia ole varaa kadottaa. Ylimääräisiä tekijöitä kun ei ole näkynyt taimikoiden hoitorästien purkamisessa. Tulevaisuudessa lähes jokainen puukalikka tarvitaan - energiaksi tai kuiduksi.