| Narsistit kukkivat |
|
Hannu Uusihonko 9.4.2011 Varma vaalikevään merkki ovat vaalimainokset. Ajellessani pitkin Satakuntaa, olen huomannut narsistien kukkivan teiden varsilla. Toistoja saattaa olla kymmeniä peräkkäin ja osa niistä on sananmukaisesti avautumassa kukkaansa liistereiden pettäessä. On pientä ja isoa mainoskylttiä ja – lakanaa. Osa mainoksista on viritetty puiden tai pylväiden väliin ja osa tukeutuu peräkärryyn tai puoliperävaunuun, kaupunkien mainoskylteistä puhumattakaan. Vaalikampanjan edetessä olen huomannut pohtivani mainonnan merkitystä. Olen entistäkin varmempi siitä, että villinä rehottavan ulkomainonnan voisi kokonaan kieltää tulevissa eduskuntavaaleissa. Perusteluna omakohtainen kokemus lukuisten mainosten lukuyritykset autoa ajaessa, jolloin nopeusrajoitus ja kameratolpat tahtovat jäädä huomioimatta. Toisaalta pelkään pahoin, että suurin osa mainoksista päätyy pitkin maita ja mantuja ennekuin ne muistetaan kerätä pois vaalien jälkimainingeissa. Lähes jokaisella ehdokkaalla on kotisivut. Mielenkiintoista olisi tietää kuinka moni ehdokas boikotoi tai välttää täysin sosiaalisen median vaalikampanjassaan. Sosiaalisen median keinoin tavoittaa yhdellä klikkauksella laajan väkijoukon, lisäksi kampanjointi on reaaliaikaista ja kommunikoivaa. Itse aloitin urani sosiaalisessa mediassa tämän vuoden puolella ja osaltaan kadun sitä, että olen vastustanut sitä periaatteellisista syistä. Sosiaalisen median hyödyntäminen on ekologista toimintaa, jossa mainonta ei häiritse satunnaista ohikulkijaa eikä kuluta luonnonvaroja ja saastuta ympäristöä tarpeettomasti. Eilen kuulimme Barak Obaman käynnistäneen vaalikampanjansa jo nyt vuosi ja seitsemän kuukautta ennen vaaleja. Hänen tavoitteena on kerätä vaalikassaan miljardi dollaria eli 700 miljoonaa euroa. Uutista kuunnellessani jäin pohtimaan millainen on hyvä ja tehokas vaalikampanja, keskitytäänkö saavuttamaan mahdollisimman suuri julkisuus keinolla millä hyvänsä vai ollako perinteisellä keskustalaisella asialinjalla tupailloissa. Alkaa tuntua siltä, että demokratian hintalappu on edelleen nousemassa liian korkeaksi sekä täällä Suomessa että etenkin Obaman Yhdysvalloissa. Onneksi viime vaalien pahimmat ylilyönnit jäävät nyt näkemättä. Toivon vakaasti, että te äänestäjät löydätte arvomaailmaanne sopivat ehdokkaanne, jotta vaalien tuloksen osalta ei jääne varaa turhalle spekuloinnille. Teillä on vastuullinen tehtävä antaa neljän vuoden valtakirja tulevalle kansanedustajalle ja sitä ei voi kesken vaalikauden vaihtaa. Miettikää, tutkikaa ja lukekaa, mitä ehdokkaanne ovat aiemmin tehneet, sillä sieltä löytyy paras ennuste tulevan toimintatarmon osalta teidän asioiden hoitajana. Päätös on teillä ja vastuu meillä ehdokkailla, tulevilla kansanedustajilla. |

