| Play it again, Sam |
|
Hannu Uusihonko 14.4.2011 Casablanca on vuonna 1942 valmistunut elokuva, jossa pääosissa olivat Humphrey Bogart ja Ingrid Bergman. Casablanca on yksi lempielokuvistani, ikääntyneenäkin charmantti ja hyvin säilynyt, ihmisiässä mitattuna jo eläkeikäinen klassikko. Tuoreen uutisen mukaan juuri Ruotsissa korostetaankin yksilöllisiä tarpeita ikääntyneiden hoidossa. Ruotsissa vanhustenhoidon laaduntarkkailuun ja sen läpinäkyvyyteen ovat satsanneet niin valtio, kunnat kuin näitä palveluja tarjoavat yrityksetkin. Esimerkiksi Solnassa ikääntyneet voivat valita mm. vanhainkodissa elokuva-, musiikki-, historia- tai tietotekniikkalinjan. Minkä linjan sinä valitsisit? Vuoteen 2060 mennessä 65 vuotta täyttäneiden määrä lähes kaksinkertaistuu, silloin heitä on 1,79 miljoonaa. Laitokseen joutunut aikaisemmin toimintakykyinen ikääntynyt taantuu hyvin nopeasti, mikäli kuntouttavia elementtejä ei ole tarjolla. Toimintakyvyn ylläpito, pärjääminen päivittäisissä askareissa, on yksi suurimmista ongelmista ja kysymyksistä vanhustenhoidossa. Henkilökunnalta vaaditaan aikaa ja resursseja perushoidon lisäksi huolehtia kuntouttavista ja aktivoivista toimista. Ministeriön suosituksen mukaan vain kolme prosenttia yli 75-vuotiaista hoidettaisiin jatkossa terveyskeskusten vuodeosastoilla tai vanhainkodeissa. Uutena hoitomuotona on tuotu esille ikäihmisten ympärivuorokautinen perhehoito. Käytännössä tämä tarkoittaa ikääntyneen asumista perhehoitajan kodissa. Tällainen perhehoito voi olla jatkuvaa tai lyhytaikaista, esimerkiksi omaishoitajan loman ajan tai kuntouttavana hoitona akuutti infektion jälkeen, jolloin kotiuttaminen suoraan sairaalasta tai terveyskeskuksesta olisi liian turvatonta. Tänään, torstaina, Kankaanpään Kuntoutuskeskuksen terveysillassa kuulimme palvelusuunnittelija Lisa Sipilän esittämänä aivan loistavan konseptin ikääntyneiden perhehoitomallista Suupohjan alueelta aivan konkreettisella käytännön esimerkillä varustettuna, joka sai positiivisuudessaan kyyneleet lähes jokaisen paikallaolijan silmäkulmaan. Toivon, että Suupohjan malli leviää myös tänne Pohjois-Satakunnan puolelle, sillä siinä on potentiaalia maaseudun yritteliäisyyden ja elinvoimaisuuden turvaamiseen merkittävissä määrin. Kunnille perhehoito merkitsee kustannuksiltaan taloudellista vaihtoehtoa ikäihmisten kasvavaan palvelutarpeeseen. Kaikkea ei kuitenkaan saa mitata vain kylmästi rahassa. Meidän on kannettava vastuumme ikääntyneiden, jo oman panoksensa Suomen itsenäisyyden hyväksi tehneiden, hyvästä ja laadukkaasta hoidosta. Tiukan taloudenkaan aikana senioria ei jätetä yksin! |

