| Onko Ilmaisia lounaita? |
|
Hannu Uusihonko 15.4.2011 Tämä kysymys on ajankohtainen monessakin mielessä. Olemme jälleen näin vaalien alla saaneet syödä vatsamme täyteen erilaisia vaaliruokia. Tarjolla on ollut makkaraa, herne- ja kalakeittoa, paistettuja muikkuja ja ohraryynivelliä. Tämän lisäksi äänestäjät ovat saaneet nauttia kahvituksista ja mehutarjoiluista. Itse olen jakanut lähiruokamaistiaisia luomutomaattien, salaattien, yrttien, kurkkujen, vihannespölkkyjen, leipien, juustojen, pottunuggettien, rukiin jyvien ja tietenkin myös makkaroiden muodossa. Toimin Food Park Oy:n toimitusjohtajana, jonka osakkaana on vajaa kolmisenkymmentä elintarvikealan toimijaa Pohjois-Satakunnasta ja Etelä-Pohjanmaalta. Kaikki jakamani tuotteet ovat liittyneet myös työhöni edistää yhtiömme osakkaiden tuotteiden markkinointia Suomessa ja näiden vaalien alla lähinnä täällä Satakunnassa. Olen pakannut tuotteet usein myös Food Park Oy:n ja Kauhajoen Ruokamessujen kierrätyspaperipussiin, jotta samalla olen voinut markkinoida myös Ruokamessuja, joiden yhtenä järjestäjätahona saanen jo olla toista kertaa. Nyt kysynkin, että olemmeko me ehdokkaat yrittäneet lahjoa teidät äänestäjät näillä tuotteilla äänenne saamiseksi? Ylittääkö ehdokkaan tarjoama vieraanvaraisuus soveliaisuuden rajat vai onko ongelma siinä, että ylitämme soveliaisuuden rajat liian voimakkaan ehdokkaan lobbauksen muodossa teille äänestäjille ruuan ja erilaisten tarvikkeiden varjolla? Väistyvä puhemies Sauli Niinistö haluaisi selvemmät rajat lobbaukselle ja vieraanvaraisuudelle ja toi tämän huolen esille eduskunnan päättäjäisissä alkuviikosta. Niinistön huolena olivat lähinnä vaalirahoitukseen liittyvät moraalikysymykset sekä kuinka paljon etujärjestöt tai yritykset voivat kestittää ehdokkaita ja varsinaisia kansanedustajia. Meilläkin täällä Suomessa taitaa edelleen olla edellisten vaalien jälkeen saatua vaalirahaa, joka odottaa toistaiseksi käyttökohteen löytymistä ja siten myös lopullisen vaalirahoitusilmoituksen laatimista. Itse koen lähiruualla teidän äänestäjien hemmottelun lähinnä niin, että olen edistänyt satakuntalaisen terveellisen ja puhtaan lähiruuan tunnettavuutta ja markkinointia meidän kaikkien yhteiseksi eduksi. Mielestäni tämä toiminta lähtee hyvistä lähtökohdista, jos maakuntamme yritykset haluavat edistää oman alueen vaikuttajan ja kehittäjän etenemistä urallaan vastuullisempiin tehtäviin ja samalla yrittää varmistaa seudullisen yritystoiminnan menestystä. Olen ylpeä saamastani paikallisesta tuesta, joka on osaltaan suoraan siirtynyt teidän äänestäjien maisteltavaksi. Ilmaisia lounaita ei ole, mutta osaltaan niitä on helpompi ymmärtää, kun tietää toiminnan avoimet tarkoitusperät. Bon Appetit! |

