| Kanna kortesi kotiseutumme kehitykselle – äänestä huomenna! |
|
Hannu Uusihonko 16.4.2011 Tänään olen pitänyt vaalivankkurit liikkeellä reitillä Honkajoki, Kankaanpää, Lavia, Kiikoinen, Kokemäki, Harjavalta, Nakkila, Ulvila, Pori, Pomarkku ja uudelleen Kankaanpäähän, jonne hyvin palvellut ”lähiruoka-auto” jäi viettämään vaaliviikonloppua torin nurkille. Sain matkaani vahvistuksia Helsingistä eli edellisten vaalien äänikuningattaren Hanna Laurenin ja Nina Rajamäen Kankaanpäästä ja tietenkin vaimoni Lean. Hannan, Ninan ja Lean toimesta jaettiin vaalilehteeni käärittyjä kurkkuja pari sataa kappaletta Porin Eetun aukiolla. Niin ja kiitokset myös Monikalle, joka antoi tomerasti luvan lainata äitiä muutamaksi tunniksi Poriin. Varsinainen vaalityö on nyt tehty ja vaalisauna on odottamassa Karvianjoen rannassa. Täytyy myöntää ja tunnustaa, että en osannut aavistaa, kuinka vaativaa on täyspäiväisen vaalityön tekeminen maakunnan laidalta. Kaikkialle on pitkä matka mennä ja vastaavasti päivän päätteeksi palata päivittämään kotisivuja, kirjoittamaan blogeja, seurustelemaan facebookissa sekä huoltamaan seuraavan päivän rekvisiitan ja tarjottavat ”eväät”. Välillä yritti myös pieni flunssa päälle ja äänikin meinasi karata alkuviikosta, mutta kyypakkauksen syömisellä saatiin ääni paneeleihin jälleen puhekuntoon. Kaiken kaikkiaan minulle on jäänyt hyvä kuva ja mieli käydystä vaalikampanjasta. Tietenkin pientä tönimistä on ollut, mutta se kuuluu tämän joukkuepelin henkeen. Äänestäjienkään tehtävä ei ole helppo, kun lähes sata ehdokasta Satakunnasta vakuuttaa paremmuuttaan teiden varsilla, lehdissä ja netissä. Silti uskon, että te äänestäjät haluatte katsoa myös kauemmaksi historiaan meidän taustoja ja tekemisiä. Siihen on nykyään olemassa varsin helppo ratkaisu eli googlaaminen. Tämän jälkeen sitten pohdiskelua siitä, että kuka vastaa arvomaailmaltaan eniten sinun ajatuksia ja sillä perusteella valita lopullinen ehdokas. Näin helppoa se on teoriassa, mutta tiedän, että käytäntö on täysin toinen. Kannustan kuitenkin sinua, arvoisa äänestäjä, menemään huomenna vaaliuurnille. Ulkona istuu Hilla, siis pystykorvani, ja odottaa minua saunomaan. Taidan ottaa mukaan Kokemäen vaalimakkaroiden rippeitä meille kummallekin saunaeväiksi. Odottavan aika käynee pitkäksi, joten otan pyyhkeeni ja lähden hikoilemaan vaalikiertueen pölyt niskastani sekä taidan huuhtaista pölyt pois kurkustani lasillisella paikallista sahtia. Kiitoksia teille kaikille tapaamilleni satakuntalaisille ihanille ihmisille. Muistakaa äänestää ja miettikää myös keskittämisen mahdollisuudet. Olette sydämessäni, nyt ja aina. Lea ja Hilla odottavat, nyt on aika huomioida rakkaitaan ja antaa aikaa heille. vaaliterveisin, Hannu Uusihonko |

