Suomen energiapolitiikan tavoitteita on leimannut pitkäjänteisyys ja ennustettavuus. Suomi on viime vuosikymmeninä ollut esimerkiksi yksi johtavista teollisuusmaista, jotka käyttävät ja tuottavat merkittävissä määrin uusiutuvaa energiaa erityisesti metsäteollisuuden prosesseissa. Samoin tavoitteenamme on jo runsaan parinkymmenen vuoden ajan ollut tuottaa sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksissa niin suuri osa sähköstä kuin mahdollista. Suomi on tässä osaamisessa aivan kansainvälisessä kärjessä.

Valtionyhtiöiden Fortumin ja Nesteen merkitys Suomen energiahuollon kannalta on mielenkiintoinen. Nyt pitäisikin valtiovallan nähdä näiden, nyt erinomaisesti tuottavien, yhtiöiden yli ja miettiä tulevaisuutta muutaman vuosikymmenen päähän. Uusituvat energialähteet ovat aina mieluimmin hajautettuja paikallisia ratkaisuja ja niissä on mahdollisuus päästä suljettuihin energian ja ravinteiden kiertoihin. Lisäksi uusiutuvat energialähteet tuovat työtä ja tulevaisuuden uskoa maaseudulle.

Metsiemme vihreä ja ruskea kulta

Merkittävin uusiutuva ja varastoitunut energiapotentiaalimme on metsissämme, joko puustona tai metsän alle varastoituneessa turpeessa. Metsämme kasvavat enemmän kuin koskaan ja tulevaisuudessa entistä useampi puukuutio tullaan hyödyntämään suoraan energian tuotannossa. Turvevarojamme on verrattu Pohjanmeren öljykenttiin, joten hitaasti uusiutuvan turpeen käyttö tulee lisääntymään tulevaisuuden energiaratkaisuissa. Turve ei ole fossiilinen polttoaine vaan hitaasti uusiutuva kansallinen energiaresurssi.

Suomalaiset metsäyhtiöt ovat alkaneet vihdoin huomata yhdistetyn bio- ja metsäteollisuuden mahdollisuudet ja hakea sieltä tulevaisuuden innovaatioita niin energiantuotantoon kuin vaikkapa terveysvaikutteisiin ravintolisiin. Tärkeintä on nyt panostaa tutkimukseen ja tuotekehitykseen ja tehdä kansainvälistä yhteistyötä uusien ympäristötehokkaampien biopolttonesteiden tuotantomenetelmien kehittämiseksi. UPM kutsuukin jo itseään Biofore-yhtiöksi ja nyt satakuntalaisten lobbausosaaminen testataan siinä, että saammeko uuden sukupolven biojalostamon Raumalle vai meneekö se Euroopan parlamentin päätoimipaikkaan Strasbourgiin. Siellä ei ainakaan ole pulaa lobbareista, puusta kylläkin.

Peltoperäistä lähienergiaa

Suomessa on yli kaksi miljoonaa hehtaaria peltoa, josta voitaisiin ottaa peltoenergiantuotantoon lähes neljännes eli 500 000 hehtaaria. Hyödynnettävä peltoenergiabiomassa voi koostua ensinnäkin suoraan lämmöksi poltettavista osioista, kuten ruokohelpestä, oljesta, viljasta tai biokaasutettavista osioista, kuten erilaiset tuorenurmet tai eläinlannat.

Ruokohelpi on toistaiseksi ainoa virallisesti tunnustettu peltoenergiakasvi ja Vapo Oy on vahvasti panostamassa sen viljelyyn ja käyttämiseen voimalaitosten polttoaineena. Huonolaatuisen viljan ja oljen hyödyntäminen energiana tulee olemaan edelleen mielekäs vaihtoehto etenkin maatilojen energiaomavaraisuuden kohottamisessa. Nyt pitää olla avoin ja puolueeton kaikille vaihtoehdoille ja miettiä niitä monipuolisen maaseutuyrittäjyyden lähtökohdista.

Biokaasu, suuri mahdollisuus

Biokaasu on suuri mahdollisuus maaseudulle ja sen yrittäjille, sillä siinä korostuu erinomaisesti ympäristöystävällinen hiilen ja ravinteiden kierto. Biokaasu on puhtain mahdollinen liikennepolttoaine ja sen tuotanto on energiataloudellisestikin kannattavaa. Periaatteessa biokaasutuksen kelpaa kaikki orgaaninen materiaali, joten raaka-aineen riittävyys on erinomainen ja se on uusiutuva.

Toivottavaa olisi, että Suomeen rakennettaisiin tulevaisuudessa niin maatila- että aluekohtaisia biokaasulaitoksia ja niiden yleistymistä edistettäisiin riittävillä investointituilla ja paikalliseen pienimuotoiseen sähkönjakeluun olisi kilpailukykyinen mahdollisuus. Lisäksi pitää luoda bio- ja maakaasun jakeluverkosto varmistamaan ympäristöystävällisten biokaasuautojen yleistyminen.

Energiayrittäjyys maaseudulla

Kaikkien edellä mainittujen energiatuotantovaihtoehtojen ympärille voidaan rakentaa merkittävää energiayrittäjyyttä, joka valjastaa uusiutuvat energiavarat ympäröivän yhteisön käyttöön. Tämä on voi olla parhaimmillaan niin alue-, työllisyys- ja energiapolitiikkaa, missä kaikki osapuolet hyötyvät.